Muoti

"In the community where we live, admirableness of character is the fundamental essential, and in order to achieve a position of importance, personality is also essential; but for the transient impression that we make at home, abroad, everywhere in public, two superficial attributes are alone indispensable: good manners and a pleasing appearance."

Emily Post: Etiquette, 1922

Oikeanlainen pukeutuminen oli keskeinen osa sosiaalista kanssakäymistä. Pukeutumisella ei ainoastaan osoitettu vain varakkuutta, vaan tyylitajua ja sosiaalista asemaa. Vain varakkailla oli mahdollisuus vaihtaa vaatteita useita kertoja päivässä ja pitää kaikki vaatteet moitteettomassa kunnossa. Paremmissa piireissä vääränlainen pukeutuminen oli anteeksiantamatonta moukkamaisuutta; siinä missä hieno puku keräsi ihailevia katseita, rumaan tai sopimattomaan pukuun pukeutunut sai osakseen paheksuvia vilkaisuja ja ikäviä kommentteja.

Vuonna 1858 avattu House of Worth loi käsitteen haute couture naisten pukeutumiseen. Naisten puvut olivat useimmiten yksilöllisiä luomuksia, ja eri ajankohtiin ja tilaisuuksiin sopivien pukujen ero oli häilyvä. Miesten pukeutuminen on konservatiivista ja hillittyä. Sopiva asu jokaiseen ajankohtaan ja tilaisuuteen oli tarkkaan määrätty. Tyylikäs mies huolehti, että kaikki asun osat olivat moitteettomassa kunnossa, puhtaina ja tärkättyinä ja että vaatteet istuivat täydellisesti.

Tekstiiliteollisuus kehittyi jatkuvasti. 1879 yleiseen myyntiin tullut ompelukone nopeutti vaatteiden valmistusta ja edisti vaatteiden teollista valmistusta. Valmisvaatteet yleistyivät. Vaatteita saattoi ostaa valmiina kaupoista eikä niitä aina tarvinnut teettää räätälillä.

Lauri Lehtoruusu

Miesten pukeutuminen
"The dress of a gentleman should be such as not to excite any special observation, unless it be for neatness and propriety. The utmost care should be exercised to avoid even the appearance of desiring to attract attention by the peculiar formation of any article of attire, or by the display of an immoderate quantity of jewelry, both being a positive evidence of vulgarity. His dress should be studiously neat, leaving no other impression than that of a well dressed gentleman."

Martine's Handbook of Etiquette, 1866

1800-luvun loppu oli miesten pukeutumisessa konservatiivista aikaa. Pukeutuminen oli tarkkaan säännösteltyä ja värien käyttö hillittyä. Hyvin pukeutuvat mies ei pyrkinyt erottumaan joukosta vaan sulautumaan siihen; individualismi ja rohkeus tulivat miesten pukeutumiseen vasta maailmansotien välissä. Miehen puku oli väritön kehys, jonka rinnalla daamin koristeellinen asu pääsi oikeuksiinsa.

Pukeutuminen oli tarkasti sidottu kellonaikaan ja tilaisuuden henkeen. Miesten avuksi julkaistiin etikettikirjoissa taulukoita, joista näkyi soveltuva asu eri tilaisuuksiin. Vääränlainen asu oli loukkaus isäntäväkeä kohtaan ja antoi henkilöstä piittaamattoman ja huonotapaisen kuvan.

Ilta-asu
Herrasmies pukeutui joka ilta kaupungissa – myös kotonaan – ja useimmiten myös maalla ilta-asuun kello kuuden jälkeen. Maalaiskartanossa joskus saatettiin syödä illallista ulkoiluvaatteisiin pukeutuneena. Illan luonne määräsi käytettävän ilta-asun, epävirallisen eli smokin tai virallisen eli frakin. Smokkia käytettiin muun muassa kotona, omalla klubilla, ja epävirallisilla illallisilla. Frakki puettiin ylle iltahäihin, tanssiaisiin, vastaanotoille, virallisille illallisille ja teatteriin.

Epävirallinen ilta-asu
"During recent years the Dress Lounge has grown considerably in favor, and for semi-dress wear they find a large demand”

W. D. F. Vincent: The Cutter's Practical Guide Part 9, 1898

Epävirallinen ilta-asu, eli smokki, ilmestyi 1886 ja saavutti oitis suuren suosion. Se muistutti leikkaukseltaan 1850-luvulla muotiin tullutta sack-pukua ja sen kaulus oli päällystetty satiinilla tai kohojuovaisella mustalla silkillä ja siinä oli vain yksi etunappi. Smokissa kuuluu edelleenkin olla joko shaali- tai pystykuosikaulus; pykäläinen kaulus smokissa osoittaa huonoa makua. Kaksirivinen smokki tuli vasta 1900-luvun puolella. 1800-luvun lopun smokki eroaa hyvin vähän nykyisestä smokista: kankaat olivat paksumpia, olkasauma leikattu eri tavalla ja takin etuosan alareuna kaartui nykyistä huomattavasti enemmän. Smokin housut olivat samaa kangasta kuin takki, ja koristenauha sivusaumassa ei ollut välttämätön.

Smokin kanssa käytettiin valkoista tai mustaa iltaliiviä, jonka etumus oli leikattu hyvin alas. Liivi saa olla yksi- tai kaksirivinen ja sen alareuna on tasainen. Valkoisessa paidassa oli joko kova tai laskostettu etumus. Toisin kuin useimmissa nykyisissä smokkipaidoissa, laskokset olivat pieniä ja niitä oli vain rintakehän alueella, alueella jonka liivi paljastaa. Kummassakin tapauksessa paita suljettiin ruuvattavilla irtonapeilla. Smokin kanssa käytettiin mustaa tai valkoista, kapea- tai leveäpäistä silkkisolmuketta. Koska nykyisin ei minkään asun kanssa kuulu käyttää valkoista silkkisolmuketta, lienee sellaista vaikea löytää itse sidottavana. Musta itse sidottava smokkisolmuke on oiva vaihtoehto. Asun kruunaavat kultaiset rintamusnapit ja kalvosinnapit. Liivin tai housun taskuun voi tarvittaessa laittaa taskukellon. Useimmissa sosiaalisissa tapahtumissa voi olla parempi olla ilman kelloa, koska kello viittaa kiireellisyyteen ja kellonajan katsominen pitkästymiseen. Jos kello on pakko olla mukana juhlissa, kannattaa se piilottaa housuntaskuun ja korvata näyttävät vitjat lyhyellä ja hillityllä silkkipunoksella.

Sopivimmat kengät smokin kanssa ovat kiiltonahka-avokkaat. Näitä matalia, feminiinisiä ja rusetein koristeltuja miestenkenkien muinaisjäänteitä on hyvin vaikea löytää Suomesta, joten kiiltonahkaiset nauhakengät voivat olla hyvä vaihtoehto, jota myös käytettiin paljon smokin kanssa. Kiiltonahkaiset, korkeat, napeilla suljettavat kengät käyvät myös. Polvipituiset mustat silkkisukat peittävät säären myös istuessa, ja ne voi tarvittaessa pitää ylhäällä sukkanauhoilla. Ulkona smokin päälle laitettiin vapaavalintainen, musta tai tumma takki. Koska 1800-luvun lopulla smokki oli epävirallinen ilta-asu, sopi myös lyhyt covert-takki smokin kanssa. Ulkona päähän pantiin vapaavalintainen arkihattu: knalli, ns. ”alppihattu”, tai kesällä ”boater”-mallinen olkihattu. Päällystakin ja hatun lisäksi ulkovaatteisiin kuului harmaat tai keltaisenruskeat mokkakäsineet.

Virallinen ilta-asu
"Never wear a dress suit by daylight, even to your own wedding. The swallow flies only by night."

Julius Saul, Little Things in Dress - 1888

Frakin eli virallisen ilta-asun juuret juontuvat ratsastustakkiin ja 1800-luvun kuluessa siitä muovautui nykyisin tuntemamme frakki. 1800-luvun lopun hännystakki poikkeaa modernista jonkin verran. Alareuna edestä oli maan suuntainen, eikä taipunut alaspäin keskustaa kohden, kuten nykyään. Takki oli edestä myös aavistuksen pidempi: liivi ei saanut näkyä takin alta. Kaulusvaihtoehtoja oli useita ja kaikissa oli käänteet joko satiinista tai kohojuovaisesta silkistä. Joskus frakit leikattiin edestä niin leveiksi, että ne olisi voitu sulkea; frakkia ei kuitenkaan koskaan pidetty napitettuna. Frakin housut valmistetaan samasta materiaalista kuin takki ja 1800-luvulla, toisin kuin nykyään, eivät sivusauman koristenauhat olleet välttämättömiä. Vyötärön tulisi housuissa tulla luonnolliselle korkeudelle, jottei liivin ja housujen välistä näkyisi paitaa. Mies sai valita mustan tai valkoisen, yksi- tai kaksirivisen iltaliivin, joka voi olla pikeetä, puuvillaa tai silkkiä. Musta voi olla myös villaa. Toisin kuin useimmissa moderneissa frakkiliiveissä, liivien kaula-aukko oli U-mallinen ja selkämys oli kokonainen, ei vain kuminauhoja. Frakkipaidan etumus on aina kova. Se saattoi olla pikeetä tai sileää puuvillaa ja oli ruuvattavilla napeilla suljettava. Paidan kalvosimet olivat yksinkertaiset ja kiinteät, kaulus oli irrotettava kova pysty- tai siipikaulus. Valkoisen pikee- tai silkkisolmukkeen – liivin materiaalista riippuen – tulisi olla itse solmittava ja se saa olla kapea- tai leveäpäinen.

Tanssiaisiin parhaat kengät ovat kiiltonahka-avokkaat. Muissa virallisissa iltatilaisuuksissa sopivat kengät ovat kiiltonahkaiset napitettavat kengät. Helpoin, vaikkeikään täysin historiallinen, vaihtoehto on kuitenkin kiiltonahkaiset nauhakengät. Päähän tulee laittaa majavannahkainen tai silkkinen silinteri – ei huopainen – tai kokoontaitettava silinteri, eli chapeau claque. Valkoiset nahkahanskat, joita pidetään tanssiessa, muttei syödessä, voi korvata helpommin löytyvillä valkoisilla kangashanskoilla.

Pukeutuminen päivällä
Siinä missä iltapukeutumiseen on kaksi vaihtoehtoa, päivällä niitä on herrasmiehelle lukemattomia. Päivällä pukeutumisen voi jakaa karkeasti kolmeen osaan: juhlapukeutumiseen, työpukeutumiseen ja vapaa-ajan pukeutumiseen. Päiväjuhlissa, kuten päivähäissä, vastaanotoilla ja matineoilla, käytettiin mieluiten bonsuuria, ja 1880-luvulla ilmestynyt ja suuren suosion saavuttanut saketti oli epävirallisempi vaihtoehto. Työ- ja vapaa-ajan pukeutuminen vastaavat pitkälti toisiaan, paitsi että vapaa-ajan pukeutuminen sisällyttää myös urheiluasut. Työasua käyttävät ne, jotka joutuvat työskentelemään toimeentulonsa eteen. Niille etuoikeutetuille, jotka eivät joudu, sama asu oli arkiasua.

Juhlapukeutuminen päivällä
"At afternoon funerals, wear a frock coat and top hat. Should the funeral be your own, the hat may be dispensed with."

The Cynic's Rules of Conduct. 1905

Virallisin vaihtoehto on bonsuuri, joka on polvipituinen, lähes poikkeuksetta kaksirivinen takki, jossa on vyötärösauma ja silkit kauluskäänteissä. 1880-luvulla ilmestyi saketti, joka on vähemmän virallinen ja joka saavutti suuren suosion. Bonsuurin kanssa käytetään tummanharmaasävyisiä raidallisia tai ruudullisia housuja ja kaksirivistä liiviä, joka on joko takin materiaalia tai valkoista puuvillapalttinaa.

Paidan kanssa on vapautta, koska se ei paljoa näy kaula-aukosta: mikä tahansa irtokauluspaita käy, kunhan se on valkoinen ja sen kalvosimet suljetaan kalvosinnapeilla. Virallisin kaulus on pystykaulus ja epävirallisempi vaihtoehto on siipikaulus. Kaulaan sai laittaa lähes mitä tahansa. Vaalea, valkoinen tai musta plastron oli virallisin – musta sopi parhaiten hautajaisiin. Muita vaihtoehtoja olivat four-in-hand-solmulla sidottu solmio tai tumma solmuke. Solmioneulaa sai käyttää – plastronin kanssa täytyi – ja paidan kalvosimet suljettiin kultaisilla kalvosinnapeilla. Taskukelloa ei sovi pitää esillä juhlissa.

Sopivimmat kengät olivat napeilla suljettavat kiiltonahkakengät. Kiiltonahka-avokkaat ovat ja olivat vain iltakäyttöön. Ainoa oikea hattu päiväjuhlissa on silkkisilinteri. Ulkona päällystakiksi käy tumma virallinen villakangastakki, esimerkiksi Chesterfield-takki. Sopivat hanskat ovat harmaata mokkaa

Puolivirallinen päiväpukeutuminen
Iltapäiväkutsuilla, teekutsuilla, messuilla ja kirkossa tarvittiin vähemmän juhlavaa asua. Silloin mies pukeutui useimmiten sakettiin, vaikka bonsuurikin oli hyväksyttävä. Asusteet olivat pääosin samat kuin juhlapukeutumisessa. Kauluksista vain pystykaulus ei käynyt, housut saivat olla myös vaaleampaa harmaata raitaa ja myös keltaisenruskeat mokkahanskat kävivät. Plastronin värin sai vapaasti valita. Taskukello sai olla näkyvissä, muttei sitä ole edelleenkään suotavaa vilkuilla tiuhaan.

Työ- ja arkipukeutuminen
"For business, fashion indicates two general styles - the sack and cutaway frock. Sack coats are made to button one, three or four buttons. It is optional to wear a collar on the vest or not."

The Etiquette of Men's Dress - 1888

Herrasmies pukeutui töihin asemastaan riippuen sakettiin tai pukuun. Ylemmät toimihenkilöt ja johto pukeutuivat sakettiin, alemmat pukuun. Yksirivisen takin kanssa housut olivat samaa kangasta kuin takki, kaksirivisen kanssa samaa tai eri kangasta. Saketin kanssa voi käyttää raidallisia housuja. Liivin kanssa on paljon vapautta: se saa olla samaa tai eri kangasta kuin takki. Saketin ja mustien housujen kanssa ei kannata käyttää mustaa liiviä, ellet ole menossa hautajaisiin. Työympäristössä ei kannata käyttää liian räikeitä liivejä; ne voi jättää urheiluvaatteisiin.

Työvaatteissa käytettiin värikkäitä paitoja, joissa oli joku yksin- tai kaksinkertaiset kalvosimet. Kauluksena käytettiin joko siipikaulusta tai alastaitettavaa kaulusta. Kaulaan sai laittaa lähes mitä tahansa, kunhan se sopii muuhun asukokonaisuuteen, eikä ole turhan räikeä. Paidassa käytettiin rinnusnappeja ja kalvosinnappeja. Taskukello viestii täsmällisyydestä; bisnespukeutumisessa kello on paikallaan.

Vasikannahkakengät sopivat puvun kanssa ja saketin kanssa kuului käyttää kiiltonahkaa. Kenkien malli oli suhteellisen vapaa, paitsi että avokkaita ei sopinut käyttää. Työasun kanssa käytetään lyhyttä ulkotakkia tai muuta epävirallista ulkovaatetta. Saketin kanssa pitää silti varmistaa, että päällystakki peittää saketin helman. Puvun kanssa käytetään huopahattua ja saketin kanssa silinteriä. Hanskat voisivat olla keltaisenruskeaa tai harmaata nahkaa. Pitkään herrasmiehen oli sopimatonta laittaa käsiinsä mustia hanskoja.

Urheiluvaatteet
Urheiluvaatteet kattoivat monenlaisia vapaa-ajan vaatteita. Urheiluvaatteisiin luokitellaan myös ne arkivaatteet, jotka juontavat juurensa läheisesti jostain urheiluvaatteesta, esim. tweed-puvut. Kaupungin keskustassa urheiluvaatteita ei ollut hyvä käyttää. Urheiluvaatteita oli lukemattomasti, joten käsittelen vain keskeisimmät.

Lähes kaikissa urheilulajeissa asu koostui irtotakista ja sopivista housuista. Normaalin yksirivisen, usein kolminappisen irtotakin lisäksi suosioon olivat nousseet Norfolk-takki ja merimiestakki. Veneilyyn ja soutukilpailuin muodikas vaate oli myös bleiseri. Norfolk-takki oli korkealle napitettava takki, jossa oli pystysuoria laskoksia ja vyö. Se tehtiin usein tweedistä ja sitä käytettiin ampuessa, ajeluilla ja arkivaatteena maaseudulla. Purjehtiessa ja merenrantakaupungeissa merimiestakki oli suosittu. Se oli kaksirivinen takki, jossa oli kolme tai neljä nappiparia. Se tehtiin usein tummansinisestä villasta ja monesti kultanapeilla.

Bleiserin ja merimiestakin kanssa sopivat valkoiset tai vaaleasävyiset pellava-, puuvilla tai villahousut, vuodenajasta riippuen. Norfolk-takin kanssa erityisen muodikkaat olivat leveät polvipituiset ”knickerbocker”-housut. Niitä käytettiin myös golfia pelatessa, pyöräillessä ja ulkoillessa. 1800-luvun lopussa tennistä – kuten myös montaa muuta urheilulaijia – pelattiin suorissa prässätyissä housuissa.

Urheiluvaatteet olivat räikeiden väri- ja kuvioyhdistelmien juhlaa. Sekä liivi että paita olivat usein värikkäitä ja kuviollisia.

Lauri Lehtoruusu

Naisten pukeutuminen
But there are some few facts which must be borne in mind by those having dresses made up now: The skirt should fall straight and flat in front; either a small tournure must be worn, or the back-drapery should be sufficiently puffed, to give the skirt below the waist a bouffant appearance; all sleeves should be put in high up on the shoulders, making the shoulder-seams quite short, and many persons think that there is no style if the sleeve is not put in full on the top, to stand up above the shoulder – this certainly gives a narrower appearance to a broad-chested woman, but is not so becoming to a very thin one; dresses are made quite high about the neck, at the back, to accommodate the hair, which is now worn so generally high. These few hints followed, dresses may be made as fancy dictates: much or little trimmed, in straight falling or in curved lines, of large or small figured material or of plain goods, of one or two colors, or of one or two materials, open or closed at the neck.

Peterson’s April 1884

Vuosi 1886 sijoittuu toisen turnyyrikauden huippuun. Turnyyri on metalista, hevosenjouhista tai kankaasta tehty hameen tukilaite, jolla kerättiin hameen runaus ylös taakse. Tätä pidettiin omana aikanaan voimakkasti eroottisena, koska se korosti takapuolta ja naisen lanteiden keinuntaa.

Turnyyri ilmestyi muotiin ensimmäisen kerran 1860-luvun lopulla. Varsinkin aluksi se oli vain ylempien yhteiskuntaluokkien käytössä. Alemmat luokat pitivät sitä naurettavana ja epäkäytännöllisenä. Tämä luonnollisesti vahvisti turnyyrin suosiota, ja vähitellen se levisi kaikkien yhteiskuntaluokkien käyttöön.
1870-luvun ensimmäistä puoliskoa nimitetään ensimmäiseksi turnyyrikaudeksi. Tämä erosi samantyyppisestä siluetista huolimatta huomattavasti toisesta kaudesta. Ensimmäisen kauden puvut pohjautuivat selkeämmin krinoliiniin – niiden painopiste oli alempana ja muoto sivuilta leveämpi. Varsinkin aluksi puvuissa oli hiukan korotettu vyötärö, joka kuitenkin laskeutui vahitellen alemmaksi. Puvut olivat runsaasti koristeltuja erilaisilla rimpsuilla, laskoksilla ja ryöhelöillä. Osittain näiden koristeluidenkin takia pukujen muotokieli oli vähemmän selkeää verrattuna toiseen turnyyrikauteen.

1870-luvun puolivälissä hameiden painopiste alkoi painua alaspäin vyötärölinjan kanssa ja lopulta pysähty 1876 juuri polvien alapuolelle muodostaen runsaasti koristellun laahuksen kanssa eräänlaisen kalanpyrtön. Samalla turnyyrin koko pieneni kunnes se katosi lähes kokonaan vuoteen 1878 mennessä. Vyötärö näissä puvuissa oli alennettu ja yläosan leikkaus uloittui lantioille asti. Useissa puvuissa ei ollut ollenkaan vyötärösaumaa. Seuraavan viiden vuoden aikana muoti muuttui vain vähän. Suurimpana muutoksena oli laahuksen koko, joka vähitellen pieneni kunnes katosi arkipuvuista kokonaan.

Laahuksen kadottua turnyyri ilmestyi jälleen yleiseen käyttöön vuoden 1883 tiennoilla. Tätä vuosilukua pidetään myös toisen turnyyrikauden alkamisvuonna, vaikka uusi, melkein 90 asteen kulman muodostava tyrnyyri, oli esitelty Pariisissa jo 1880. Puvuissa oli veistokselliset linjat. Yläosat olivat yksinkertaisia ja hyvin istuviksi räätälöityjä. Vyötärölinja oli hivenen alennettu ja jatkuivat edelleen lantiolle. Hame jatkui edessä suorana maahan asti ja takana laajeni silmiinpistävässä kulmassa turnyyriksi. Turnyyrin koko oli suurimmillaan 1885-1886. Takapuolen runsautta tasapainottivat etupuolen alemmat ja täyteläisemmät rinnat.

Päällyshame oli useimmiten kaksikerroksinen; alushameen päälle oli laskostetttu jonkinlainen esiliina Laskostus oli kuitenkin hyvin litteää edessä ja keskittyi lähinnä taakse. Erilaiset rimpsut ja rypytykset yhdistetään vahvemmin ensimäiseen turnyyrikauteen, mutta tämä ei tarkoita sitä, että puvut olisivat olleet koristelemattomia. Erilaiset nauhat, tasaiset laskokset ja pitsit olivat suosittuja. Puvuissa käytettiin usein rohkeita väriyhdistelmiä ja useita eri kankaita.
Teollisesti tuotettujen synteettisten värien ansiosta kirkkaat ja voimakkaat värit yleistyivät. Varsinkin päiväpuvuissa ne saavuttivat suosiota, vaikka edelleenkin yleisimpiä värejä olivat erilaiset murretut keltaiset, vihreät ja harmaat. Iltapuvuissa suosittiin vaaleampia värejä. Nuoret naiset käyttivät pääasiallisesti vain vaaleitä pastellisävyjä, mutta mikään ei kuitenkaan estänyt edes nuoria tyttöjä käyttämästä kirkkaita värisävyjä pukunsa koristelussa ja asusteissa. Vanhemmat naiset pukeutuivat tummiin väreihin, joista musta oli ylivoimaisesti suosituin. Mustan suosio johtui kuningatar Viktoian esimerkistä. Hän pukeutui miehensä kuoleman jälkeen 1861 loppuelämäkseen surupukuun.

Erilaiset pukutyypit
Let your style of dress always be appropriate to the hour of the day. To dress too finely in the morning, or to be seen in a morning dress in the evening, is equally vulgar and out of place.

Light and inexpensive materials are fittest for morning wear; dark silk dresses for the promenade or carriage; and low dresses of rich or transparent stuffs for the dinner and ball. A young lady cannot dress with too much simplicity in the early part of the day. A morning dress of some simple material, and delicate whole colour, with collar and cuffs of spotless linen, is, perhaps, the most becoming and elegant of morning toilettes.

Routledge's Manual of Etiquette

Hyvinpukeutuva viktoriaaninen nainen saattoi vaihtaa pukuaan jopa yli seitsemän kertaa päivässä. Lähes jokaiselle tekemiselle oli oma pukunsa, ja puvut jaoteltiinkin käyttötarkoituksen mukaan.
Eri pukutyyppien rajat olivat naisten puvuissa hyvin häilyviä. Tästä johtuen puvun valitseminen oli eräänlainen taidelaji. Valitsemalla vääränlaisen tai liian rohkean puvun saattoi aiheuttaa skandaalin. Tietynlainen rohkeus puvun valitsemisessa kuitenkin vahvisti sosiaalista asemaa.
Vuonna 1884 maalaus nimeltään Madame X aiheutti suuren skandaalin. Skandaali ei kuitenkaan johtunut siitä, että muotokuvan maalaajalla ja mallilla oli ollut suhde, vaan siitä, että Madamen puku oli aikalaisittain hyvin rohkea.